

Uudessa-Seelannissa vuonna 1996 syntynyt laulaja-lauluntekijä teki järisyttävän läpimurron Pure Heroine -esikoisalbumillaan ja kaksi GRAMMY®-palkintoa voittaneella Royals-hitillään. Niiden julkaisun aikaan vasta 16-vuotias huippulahjakkuus kietoo elektronisen indie poppinsa hyvin unenomaisiin ja eteerisiin äänimaisemiin, joissa iloiset ja tummasävyiset mielentilat sekoittuvat mehevästi. Seuraavaksi hän osallistui Nälkäpeli-elokuvien soundtrackeille ja fiittasi muun muassa Disclosuren kanssa. Lorden väreilevä ilmaisu jatkuu kiehtovana myös vuoden 2017 Melodrama-kakkosalbumilla.